1.1.2016 se juoksee sittenkin

Nonniin, alkoihan se sitten viikkojen vehtaamisen jälkeen, nimittäin Sirun juoksu. Hyvä puoli on se, että juoksuväli näyttäisi olevan pidempi kuin se mun narttujen perinteinen 6kk, jopa ihan 8kk! Mutta sitten taas, jos se on tuo, niin arvatkaapa milloin se juoksee seuraavan kerran. Not good.

Fiksumpi kasvattaja laittaisi narttunsa juoksunoireita vähän ylös, eikä luottaisi omaan muistiinsa. Siispä tiedoksi itselleni tulevaisuutta varten; Siru alkaa kiinnostaa uroksia (tässä tapauksessa testiryhmä on Erkki, joten siihen pitää suhtautua pienellä varauksella) n. 3-4 vk ennen varsinaisen juoksun alkua (vuoto). Se on ollut parisen viikkoa vähän ”kireä” ja korvat ja tassut ovat vähän kutisseet nyt viimeisen viikon ennen vuodon alkua. Korvat olivat myös tosi likaiset, joten voi olla ettei sillä asialla ole hormonien kanssa mitään tekemistä. Mutta en olisi yhtään yllättynyt, jos hormonitoiminnalla (etenkin nuorella koiralla) ja iho-oireilla olisi yhteys.  Siru tuntuisi myös olevan ensimmäinen narttuni, joka selkeästi muuttaa vähän käytöstään ennen juoksun alkua. Hienoista kärsimättömyyttä ja lyhytpinnaisuutta on ollut havaittavavissa. Olen pitänyt sitä nyt viikon töissä mukana  ja odotellut milloin vuoto alkaa, juoksun tulon kyllä huomaa sen käytöksen muuttumisesta melkein ennenkuin fyysisistä ”oireista”.

Toivottavasti Erkki ajokoira ei ole äänekkäästi kaipaavaa sorttia, jotta saamme parin viikon päästäkin vielä nukuttua. Toisaalta en on kyllä niin kakara, että jos hyvä tuuri käy, se ei ymmärrä vielä kaivata mitään.