10.4.2017 Sirun kuulumisia

Odottava äiti voi loistavasti, vatsa kasvaa pikkuhiljaa. Olen punninnut sitä n. kerran viikossa ja vuorokausilla 49 oli  painoa tullut lisää siemennyspäivästä vajaat 5 kg (!). Enemmän kuin ajattelin,vaikka osa painosta on kyllä ihan mamman kylkiluitten päällä suuremmasta ruokamäärästä johtuen… Mutta jännää! Ruoka maistuu hyvin, lenkit ovat jo muuttuneet rauhallisiksi ja niitä onkin nyt viikon kuluessa selkeästi lyhennetty. Myöskään leikkiminen Riesan tai Erkin kanssa ei kiinnosta Sirua entiseen malliin. Nyt vain toivotaan aikaista ja lämpimää kevättä, jotta ipanat pääsevät ulkoilemaan mahdollisimman paljon!

Eilen sunnuntaina kävin kurkkaamassa joukkewt:tä Surkeella ja mukavaltahan se näytti. Avotehtävätkään eivät olleet niin pahoja kuin epäilin etukäteen. Täytyy käydä katsomassa vielä muutama koe jotta saa jonkun kokonaiskuvan ylempien luokkien tehtävistä. Kovasti tekisi jo mieli kaivaa damit kaapista, mutta muutama viikko on vielä maltettava odottaa. Erkki oli mukana kisaturistina ja sitä selkeästi vähän kummeksutti mustat tyypit, jotka istuivat paikoillaan viitat päällä ja tuijottivat häntä ääneti ja liikkumatta :D