20.4.2015 treeniä vkl:na

Eilen sunnuntaina käytiin tekemässä Jannen ja Jekun ja Nitron kanssa treenit. Ensin isoille koirille ohjaus. Meidän talon takana mäen päällä on iso hakkuuaukea, jota halkoo latupohja. Ideana oli jättää motivoituna damit aukon reunaan kannon päälle ja kiertää uraa pitkin lähettämään aukon yli. Vaikeusastetta teki selkeän maamerkin puutttuminen (vaikka koirat näkivätkin mihin jätettiin damit), sekä reitti aukon yli, kun muutaman kymmenen metrin päässä sivusuunnassa oli latu-ura jota just oltiin kävelty. Mutta hei, nehän on avoimen luokan koiria :D . Sitäpaitsi olin tehnyt tuon edellisenä päivänä Riesalle ja se meni sen ihan kevyesti. Tarkoitus oli lähettää ensin latu-uran mutkasta, koko ohjausmatka hakkuuaukkoa, matkaa n. 70 m. Sitten toinen lähetys oli pitkin latu-uraa 50 m kauempaa, uraa pitkin edelliseen lähetyspaikkaan, josta sitten aukon yli. Ei oikein onnistunut… tuota täytyy tehdä uudelleen. Pyrkivät vaan sinne uralle, jopa Riesa, joka kai ainakin tiesi mihin oli menossa. Onnistui sitten kun pysäytettiin mutkaan ja mentiin siitä lähettämään. Mukavuudenhaluisia työkoiria meillä..

Lopuksi vielä kakkosmarkkeeraus linjaan samaiselle aukealle aika suurella korkeuserolla ja matkalla. Takimmainen heitetiin ensin rinteen päälle ja sitten jäkimmäinen kohti lähetyspaikkaa alarinteeseen. Nämä meni ok, vaikka tuuli ilmeisestikin pyöritti hajuja aika tehokkaasti.

 

Sirulle ja Nitrolle tehtiin ihan tottista, paikallaoloa ja seuraamista. Sitten ristikko pihatielle; damit neljään suuntaan, koira keskelle ja sitten vaan lähetettiin. Tarkoitukena harjoitella perusasentoa ja kääntymistä seuraavan damin suuntaan. Lopuksi vielä markkeerauksia niin, että ensin ohjaaja heitti muistiin pellolle koiran taakse damin. Tämä jätettiin ja avustaja heitti vastakkaiseen suuntaan rinteeseen damin, joka haettiin ensin, sitten pellolle tullut. Rinteessä oleva teetti kakaroillakin vähän hommia, muuten meni ok.

 

Nitro ja Siru paikallaolossa ennen treenin alkua.

Nitro ja Siru paikallaolossa ennen treenin alkua.