26.8.2019 metsästyskausi avattu

Joka syksyinen ihanuus kyyhkypassi avasi taas metsästyskauden. Lintuja on ollut kivasti, ei isoja määriä kerrallaan, mutta joka kerta on muutama saatu. Kelit ovat suosineet ja passissa on niin hienot maisemat että siellä istuu ihan ilokseen ilman saalistakin. Sorsapassiinkin on muutaman kerran ehditty.

read more

25.8.2019 flattimestaruus 2019

Nyt kun mestaruudesta on jo tovi ja omia ajatuksia vähän jäsennelty niin saan ehkä jotain kirjoitettua näkyviinkin. Päällimmäinen tunne on haikeus, nyt jos koskaan oli Sirulla ja minulla tuhannen taalan paikka päästä finaaliin. Finaali olisi toki voinut mennä myös ihan penkin alle, mutta koira oli hyvässä moodissa treenimäärään (liian pieni) nähden ja yleensä se seuraavana…

read more

4.8.2019 tuloksia

Sirun ja minun koekesä alkoi viikko sitten flattien wt-mestaruudessa ensimmäisessä voittajaluokan startissa Maskussa. Tästä ei juuri kerrottavaa jäänyt, nollasimme toisella rastilla ja rämmittiin koe läpi harjoitusmielessä. Koira ei oikein ollut kuulolla missään vaiheessa ja rastipisteet olivat 13,12,9,8,0 yht. 42p. Yhden rastin kakkosmarkkeeraausta lukuunottamatta tehtävät olivat hyvin samankaltaisia, drive tai markkeerauksia linjan häiriöksi, osassa haettiin myös…

read more