23.4.2018 Tammela WT

Kauden ensimmäinen koe oli Kiharakerho Ry:n Wt-koe Tammelassa lauantaina 21.4.2018. Vähän hirvitti etukäteen, kun lunta oli vielä meillä maastossa enemmän kuin sulaa maata ja jäät järvessä.

Avoimessa luokassa oli vain viisi koiraa ja kuljimmekin alokasluokan kanssa samat rastit, meille sitten tietysti vähän tehtäviä vaikeutettiin. Ensimmäisenä (rasti 1)  oli linjakakkonen pellolta kohti metsänreunaa. Ensin heitettiin kauemmaksi tuleva, joka meni ihan ison kuusikon kulmaan ja sitten lähempi, joka heitettiin viistosti kohti koiraa rinteessä olevaan pitkään heinään. Siru selvitti lähemmän täydellisesti, mutta taaimmaista joutui vähän kaivamaan eikä ihan pysynyt riittävän pienellä alueella, josta johtuen pisteitä 16p. Oli ihan siinä hilkulla, etten pysäyttänyt ja kääntänyt, nyt koira kuitenkin selvitti tehtävän itse. Matkaa lähimmälle damille 40-50m (lopussa oli melkein pystysuora rinne muutaman metrin ajan), taaimmalle ehkä 80m.

Toinen rasti (rasti 2)oli drive, samassa paikassa oli ollut alokasluokan drive ennen meitä. Tämä oli paritehtävä. Drive lähti liikkeelle pellon alakulmasta ojan vartta oikealle ja jätti damin melkein kohtisuoraan ohjauksen tekevän koiran eteen n. 30 m päähän ojan penkalle. Muut damit kerättiin pois. Takana oli leveä oja-alue, jossa kasvoi pajukkoa ja jossa oli vielä alokasluokan damien hajupaikkoja. Koira piti saada siis pysymään pienellä alueella ja näkyvillä. Tämä jäi sen suorittavalle koiralle muistiin, meille tuli ensin markkeeraus oikealle etuviistoon pellolle pienen nyppylän päälle. Siru selvitti markkeerauksen hyvin, vähän heitti taas isoa lenkkiä mutta pysyi paremmin alueella kuin ekassa tehtävässä. Tosin koiraa ei myöskään juuri näkynyt maaston muodosta johtuen  joten onneksi pysyi… meidän pari otti damin drivestä ja sitten vaihdettiin paikkoja. Itse oli vähän huolimaton, enkä huomannut, että meidän eteen tuleva dami nostettiin pois ja se noudettava tuli aika paljon oikealle kohti markkeerauspaikkaa saman ojan penkalle. Joten ohjasin sitten tyylikkäästi koiran väärälle alueelle. Onneksi tuomari sitten jossain kohtaa kertoi missä se dami oikeasti on ja saatin se ylös :D. Pisteitä tästä 15p.

Kolmantena oli walk up (rasti 4), joka meni loistavasti ja oli tosi mukava tehtäväkin. Taas parityö, lähdettiin liikkeelle ja hetken päästä tuli meistä oikealle metsään laukaus ja markkeeraus. Jonka jälkeen tuli meidän parille rabbit behind,  eli takana ammuttiin ohjausdamille. Siru otti ensin markkeerauksen ja sitten pari laittoi koiran ohjaukselle. Sitten vaihdettin paikkoja, kuljettiin taas hetki ja sama toistui. Tällä kertaa käännyin ympäri kun tiesin että Siru hakee ohjauksen ja se kerkisi nähdä ampujan. Odotettiin että markkeeraus oli noudettu ja sitten Siru ohjaukseen. Dami jäi tiheän kuusipusikon taa, joten kun koira sukelsi puskaan, pysäytyin ja annoin lähihaun, mitään mahdollisuutta nähdä koiraa ei ollut tässäkään. Onneksi se osui damille ja saatiin tästä täydet 20p.

Neljäntenä oli metsäohjaus (rasti rasti 3), joka oli notkossa ojan vartta viistosti n 60m. Koira lähti liikaa oikealle ja hyppäsi ojan yli, pysäytin sen ja käänsin taakse vasemmelle ja se ottikin hyvän linjan. Sitten vaan itse koomailin ja yritin pysäyttää sen vasta damin kohdalla, jolloin se oli jo ohi ja katosi takana olevaan kuusikkoon. Se tuli kyllä takaisin aika nopeasti ja nappasi damin tulomatkalla, mutta pisteillä ei tässä juhlittu. 10p.

Viimeinen rasti oli vesirasti (rasti 5). Koira laitettiin passiin verkon taakse, ja pienen lahdenpoukaman vastarannalle (60-70m) tuli ykkösmarkkeeraus laukauksen kera. Ohjaaja sai katsoa heiton. Tämä oli hauska, tätä täytyy kokeilla itsekin joskus. Houkutteminena oli kapea kannas, joka vei damille asti ja johon oli lähetyspaikasta vain pari metriä vettä. Sinnehän se Sirukin tietysti kiipesi, kun oli ainakin kuullut molskahduksen ja varmaan tiesi suunnilleen missä dami on. Otin sitä lähemmäs ja käänsin oikealle avoveteen, jonne se meni ihan nätisti, mutta käänsi sen liian aikaisin eteen, jolloin se ui takaisin kannakselle. Nyt otin sen sitten ihan veteen saakka eteeni takaisin ja uitin avovettä ohi damin oikealle, kunnens olin varma ettei se pyri enää kannakselle. Siitä kääntö eteen kohti damia joka sitten oli jo siirtynyt, mutta koira onneksi tiesi missä se on. Palautuksesta tuli taas pikku pätkä kannasta pitkin, mutta olkoon. Vesi oli varmasti ihan jäätävän kylmää ja koira kuitenkin totteli kaikkia käskyjä. Pisteitä tästä veivuusta 12p.

Yhteensä siis 73p ja 3. sija. Vain kaksi pistettä ykköstuloksesta!

Ihan tyytyväinen olen, kummatkin oltiin kauden ekassa kokeessa vähän kuutamolla, joten siihen nähden kelpo suoritus.  Alla Sanna Sierilän ottama kuva palkintojen jaosta.

31059506_1920586481285391_8915657623169138688_n