23.8.2016 pentu-uutiset, sorsastusta yms.

Lomat on tältä erää pidetty, toki olisi voinut vielä olla kauemminkin, mutta ehkä sitten myöhemmin syksyllä. Sirulle on tähän mennessä tullut sorsalta vain passsikokemusta, mutta eiköhän se noutokin vielä kohdalle osu tänä syksynä. Sorsastuksen aloitus vietettiin Viitasaarella hulppeissa maisemissa ja seurassa, alla muutama kuva viikonlopulta.

Urosvaihtoehto nro 3 on saanut jalostustoimikunnan siunauksen ja pentu-uutiset julkistettu.. toivotaan että kaikki menee hyvin! Ensimmäinen kerta kun olen siementämässä narttua. Loppujen lopuksi olen kuitenkin tyytyväinen tähän valintaan, Kelmi oli loistokoira ja loistotyyppi muutenkin ja ansaitsisi kyllä enemmän jälkeläsiä kuin mitä sillä nyt on. Toivotaan että saamme maailmaan lisää toimivia ja terveitä koiria! Terveystaustat voisivat aina olla paremmat tämän rodun ollessa kyseessä, toivon kuitenkin että täysi ulkosiitos vähän auttaa pahimpien pommien väistelyssä.

Olisi myös todella mukava saada mahdollisia tulevia pentuja kokeissa käyville ihmisille. Nykyiset kasvatit käyvät ansiokkaasti metsällä, joka onkin noutajan tärkein työ, mutta kasvattajan täytyy aina miettiä niitä jälkeläisnäyttöjäkin. Itse lukuisat urosvaihtoehdot viime aikoina kolunneena tykkään todella pentueista, joilla on useammalla kuin yhdellä tai kahdella koiralla koetuloksia metsästykokeista. Eikä tarvitse olla voittajaluokassa, vaan se että ylipäätään pentue on osoittanut koulutettavuutensa ja taipumuksensa, riittää mainiosti.

 

 

14079588_1438879809462421_4069638023976848039_n

Siru aloituksessa

 

 

14054469_1072279216183231_4273993412356863106_o

Erkki Tuomisen Katin kuvaamana

DSC_0140

Raipe, kuva Kati Tuominen