25.3.2015 yleistä pohdintaa (koira)harrastamisesta

Olen lueskellut paljon kaverin vinkkaamaa blogia ”koiran parhaaksi” . Paljon löydän yhtymäkohtia omiin ajatuksiin, vaikkakin piirit ovat toki pienemmät kuin kirjoittajalla. Oman jaksamisen kanssa saa olla tosi tarkkana. Äkkiä jakaa voimansa liian moneen osaan ja sitten huomaa, ettei enää saa harrastamisestaan iloa ja energiaa, vaan kadottaa sinne ne loputkin voimansa. Onni on omistaa ystäviä, joilta saa saa suoraa palautetta, halusi tai ei :D.

Toinen asia mikä yllättää, on ihmisten käytös harrastusmaailmassa. Käyttäytyvätkö he työelämässäkin samalla lailla? Asioista ei voi eikä pidä olla samaa mieltä, muutenhan ei kehitystä tapahtuisi. Mutta itkupotkuraivarin saaminen kun joku ei ole samaa mieltä, ei edistä asiaa yhtään. Ja sitten se, että ihmisillä on kiire. Aina. Hetimullekaikkinyt. Tämä on varmaan ihan yleismaailmallinen ilmiö, eikä rajoitu vain meidän pieneen koirahiekkalaatikkoon. On minullakin aika usein kiire, mutta toivottavasti muistan silti pitää järjen mukana vaatimuksissa. Some osaltaan pahentaa tilanetta, kun kaikkea on niin helppo pyytää ja kaikesta on helppo antaa palautetta. Toki some toimii myös positiivisten asioitten jakamisessa hienosti.  Ja kyllä talkoohenkeä yhä edelleen on olemassa, viime viikonloppuna ollut talvinome osoitti sen taas!

Näyttelyiden funktio on myös mietittyttänyt viime aikoina. Näyttelytoiminta ohjaa paljon jalostusvalintoja ja siksi pitäisi olla erityisen tarkkana siitä, että muutkin halutut ominaisuudet säilyvät rodussa. Ken tähän keskii viisasten kiven, on aika etevä!

Itse en ole maailman innokkain näyttelyssäkävijä, mutta olen päättänyt ryhdistäytyä tämän asian suhteen. Jos Riesa (joka täyttää kesällä 4v) on käynyt elämänsä aikana kolmesti näytelyssä, voisi olla vähän petrattavaa. Ymmärrän että rodunomainen ulkomuoto on tärkeä metästyskäytössäkin  ja tykkään että omat koirani tunnistaa rotuisiksiin. Mutta näyttelyt eivät vaan viehätä tapahtumana ylipäätään. Yritin miettiä miksi, mutten keksinyt mitää yhtä selvää syytä. Ehkä tapahtuman kilpailunomaisuus ei vaan ole minun juttu.  Ja tietenkin on eroa sillä, harrastaako näyttelyissä käymistä siksi, että tykkää siitä lajina, tai käykö siellä vain hakemassa virallista informaatiota koiransa ulkomuodosta. Arvostan kotimaiselta tuomarilta koirani saamaa arvotelua hyvinkin korkealle,  mutta se, että jalostuskoiran mittari pitäisi olla esim. vaikkapa mva-titteli, joka näillä nykyisillä koiramäärillä tuntuu melko kohtuuttomalta vaatimukselta, niin rahallisesti kuin ajallisestikin, tökkii. Metäsästyskokeissa (b)  tulos ei ole riippuvainen samassa kokeessa startanneista muista koirista, ainakaan samalla tavalla kuin näyttelyssä, jossa lopullinen tulos määräytyy aika pitkälle myös kilpakumppaneiden tason mukaan. Tähän voisi olla apua jalostustarkastuksesta, en nimittäin usko, että olen ainoa, joka on tätä mieltä.

Ulkomuotoasiat kasvattajan vinkkelistä katsottuna kiinnostavat kovasti. Tällä hetkellä suurempaa huolta itsessäni herättää kuitenkin rodun status ylipäätään metsästyskoekoirana, ja sitämyöten ennenpitkää myös metsästyskoirana.