26.1.2015 Lisätty kuvia kasvateille

Päivitetty kuvia pentueet-sivuille. Puhelimen käyttö modeemina voi olla modernia mutta se on myös sairaan hidasta.  4g kompuroi ainakin täällä kotioloissa melkoisesti.

Sirulle tehtiin viikonloppuna talvinometreeni ampumisineen kaikkineen. Ei ongelmia, jos ei lasketa tilannenopeutta hakuruudussa. Lähinnä mieleen tuli musta karvainen tykinkuula :D.

Lisäsin myös luonnetestitulokset niissä käyneille koirille, tällä hetkellä kaikki löytyvät muistoissa-sivuilta. Riesa on ilmoitettu huhtikuulle luonnetestiin, jännityksellä odotan mitä siellä tekee.  Oma arvio on jotta pehmeä ja vilkas, mutta katsotaan mitä viisaamaat sanoo. Olen usein miettinyt kuinka erilaisten koirien kanssa minulla on ollut onni elää. Välillä se on ollut  tosin vähemmän kivaa, kun ei voi seuraavan kanssa tuudittautua samaan moodiin kuin millä edellinen toimi. Mutta ehkä sitä itsekin oppii jotain samalla.

Kevät tulee ja kalenteri alkaa täyttyä. Siru ja Riesa ovat olleet nyt töissä mukana paljon, muuten niille tulisi tosi pitkiä päiviä yksin kotona. Yrittämisessä on hyvätkin puolensa, kun voi ottaa koirat mukaan töihin.