26.1.2016 Miinan terveystulokset ja treenijuttuja

Miinan tietoihin päivitetty terveystarkastuksen tulokset. Miina kävi 20.1.2016 tarkastuksessa ja tulos oli priimaa. Silmät, polvet, lonkat ja kyynärät tutukittu ja terveiksi havaittu. Muumeista on nyt kuvattu 7/9 kpl,  tulokseksena 6 kpl aa-lonkkia, 1 kpl bb-lonkat ja kaikilla terveet polvet ja kyynärät. Silmät on tutkittu kolmelta ja ne ovat myös ok, täytyy jossain vaiheessa patistella noita loppujakin tutkituttamaan ne. Flateilla  harvoin näkyy noin nuorena silmissä mitään terveyttä haittaavaa, mutta rutiinisti ne tutkitaan muiden tarkkien yhteydessä, mikä on hyvä asia. Mutta joskus voisi olla hyvä käyttää muitakin kuin jalostukseen käytettäviä koiria vanhemmalla iällä silmätarkissa.

Miinalta on kuvattu myös selkä terveeksi.

Sunnuntaina oli pitkän tauon jälkeen (pakkanen pisti meidän aikataulut melko solmuun) aluekoulutuspäivä Himoksella. Paikalla olikin osallistujaennätys, taisi olla 10 koiraa + Siru, joka tosin tuon yhteistottisosuuden vietti autossa. Juoksu on kyllä ohi, mutta paikanpäällä oli nuoria uroksia niin  paljon, että oli varmasti ihan viisas veto. Aloitimme porukalla perustottiksella. Tykkään että kaikki koirat ovat siinä yhtäaikaa, vaikka aina alussa ne ovatkin levottomia. Aina kerta kerralta ne rauhoittuvat nopeammin ja tottuvat samalla olemaan ryhmässä ja tekemään töitä häiriön alla. Emme kuitenkaan harjoittele tavoitteellisesti tokoa, vaan ihan perushallintaa, joka täytyy olla kunnossa varsinkin silloin kun ympärillä on muita koiria ja ihmisiä. Noutoharjoitusten ajaksi viedään sitten toki muut kuin suorittava koira pois. Ainakin vielä. Jossain vaiheessa voidaan varmaan voidaan lisätä häriötä tähänkin. Ja kun lumet sulavat, voidaan alkaa tekemään enemmän lajiharjoittelua, nyt on hyvää aikaa hioa perusasiat kuntoon.

Asia, johon aina törmään koulutuksissa on se, että ihmisillä on kamala kiire päästä tekemään lajitreeniä (tietty ne taipparit siintää silmissä, mikä on hyvä juttu), mutta  sitten jää perusta tekemättä. Koira ei osaa seurata kunnolla, se ei tule perusasentoon kunnolla, ei palauta ja luovuta kunnolla jne. Noutaminen on se kaikista helpoin juttu koiralle, ei sitä tarvitse opettaa vaan se kaikki muu.Puhumattakaan siitä, jos aiot jatkaa koeuraa taipparien jälkeenkin.

Kun noutoharjoitukset aloitetaan ensin ja annetaan koiran tehdä siellä vähän mitä sattuu, niin sitten korjaillaan asioita pitkän aikaa. Toki aloittelija ei voi aina tietää mitä pitää tehdä, mutta tähän kyllä syyllistyvät ihan yhtälailla jo useamman koiran omistaneet. Ja luulen myös, että treenimäärä, mitä peruasioiden eteen joutuu tekemään, tulee monelle yllätyksenä. Aktiiviharrastajalla se tulee jo automaattisesti, sitä ei tarvitse erikseen tehdä, vaan koira oppii asiat ihan arjessa. Vanha ruokakuppiohje pätee tähänkin asiaan. Mitä tahansa voi ja kannattaa opettaa koiralle ruoan antamisen yhteydessä. Koira on opportunisti, se oivaltaa nopeasti mitä kannattaa tehdä, jotta saa syödä. Ohjaajan tehtävä on sitten vaatia oikea suoritus ja nostaa vaatimustasoa jatkuvasti. Koirat myös oppivat asiat paljon nopeammin, jos ne saavat itse keksiä ongelmanratkaisun. Ruokakupilla voi treenata mitä vaan kauniista luovutuksesta perusasentoon. Vain mielikuvitus on rajana. Tämä myös toimii hyvin korjaavana harjoitteena, jos koira on jo oppinut tekemään väärin. Idea tässä on riittävä palkka ja se, että useimmat koirat syövät kahdesti päivässä, nekin jotka syövät vain kerran, saavat treenin joka päivä. Kuinka moni treenaisi erikseen jotain asiaa päivittäin, kunnes se onnistuu? Ruoan antamisen yhteydessä siitä tulee automaatio, johon ei montaa minuuttia kerralla mene.