27.4.2015 Riesa ja Jekku luonnetestissä Huittisissa ja riistatreeniä

Torstaina 23.5.2015 teimme Kirsin ja Terttu-labbiksen ja Sirun kanssa vaakkuhaun ja kanijäljen. Keli oli syvältä, mutta sehän on vain puketumiskysymys… Siru selvitti viiden variseksen haun helposti, ei ongelmia sitten niin missään. Tämä oli ensimmäinen riistatreeni ikinä.  Siru on nähnyt riistaa hyvin satunnaisesti, jonkin verran on saanut kantaa hihnassa eri riistoja, mutta nämäkin kerrat voi laskea yhden käden sormilla.

Jälki ei mennyt sitten ihan niin liput liehuen, itseasiassa se ei mennyt sitä ensin ollenkaan. Kani sinällään ei ollut ongelma, sitä kyllä kannettiin onnellisena, kun ensin näytettiin missä se on :D. Jäljestäminen itsessään näkyy olevan Sirun mielestä tosi kummallista, tätä täytyy siis vähän harjoitella. Hassua sinänsä, kun haussa ja normielämässä se kyllä jäljestää vaikka mitä.

Tertulle kaikki oli pala kakkua :).

 

Sunnuntaina 26.4.2015  ajoimme Jannen kanssa luonnetestaamaan sisaruksia Chessikerhon luonnetestiin Huittisiin. Tuomeina olivat Sirpa Heilä ja Jorma Lankinen. Jekku oli ensin testattavana. Tulos oli ihan Jekun näköinen, jos joku yllätti niin puolustushalun puute, mutta eipä se nyt noutajalle kovin tärkeä ominaisuus ole.

Riesa yllätti, olen aina pitänyt sitä aika nössönä.  Mutta testin mukaan terävyyttä löytyy, pulostushalua löytyy ja koira  palautuu hyvin paineesta.  Kuvittelin aina, että nuoruusajan jäätymiset treeneissä ja kokeissa johtui pehmeydestä, muttei se tuossa kyllä näy. Toisaalta, jos sen olisi vienyt testiin silloin parivuotiaana, tulos olisi tuskin ollut tuo. Eli pääkoppa kasvaa näköjään todella hitaasti.  Todella mukava tietää, että koira ei jää hautomaan epäonnistumisia ja kestää painetta. Toki sitten hermorakenne tulee tässäkin vastaan.

Terävyyttä, puolustushalua ja kovuutta lukuunottamatta sisarusten tulokset olivat identtiset. Yhteenvetona voisi sanoa, että työskentelykapasiteettia löytyy ihan kiitettävästi, hermorakenne voisi olla himpun parempi kummallakin, mutta tämä ei ole mikään yllätys… myös temperamentti oli ihan odotettavissa oleva erittäin vilkas.

Tässä Jekun (Korven Akan Iloliemi) tulos:

Toimintakyky +1 kohtuullinen
terävyys +1 pieni  ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
puolustushalu -1 haluton
taisteluhalu +2 kohtuullinen
hermorakenne +1 hieman rauhaton
temperamentti +1 erittäin vilkas
kovuus +1 hieman pehmeä
luoksepäästävyys +3
laukausvarma

pisteet 138p.

 

Riesan (Korven Akan Ilonpilaaja) tulos:

Toimintakyky +1 kohtuullinen
terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
puolustushalu +3 kohtuullinen hillitty
taisteluhalu +2 kohtuullinen
hermorakenne +1 hieman rauhaton
temperamentti +1 erittäin vilkas
kovuus +3 kohtuullisen kova
luoksepäästävyys +3
laukausvarma

pisteet 160 p.

 

Video Riesan testistä löytyy sen omalta sivulta.