28.4.2015 päivityksiä

Ai niin, entisen -koirat sivun sijaan loin eilen Riesalle ja Sirulle omat sivut. Jotenkin selkeämpää. Jekun tietoihin lisätty myös luonnetestitulos, täytyy linkittää ne sitten koiranettiin, kun siellä näkyvät… Nyt alkaa todella olla loman tarpeessa, tammikuusta asti kestänyt työputki ja muutto …..

Read More

20.4.2015 treeniä vkl:na

Eilen sunnuntaina käytiin tekemässä Jannen ja Jekun ja Nitron kanssa treenit. Ensin isoille koirille ohjaus. Meidän talon takana mäen päällä on iso hakkuuaukea, jota halkoo latupohja. Ideana oli jättää motivoituna damit aukon reunaan kannon päälle ja kiertää uraa pitkin lähettämään …..

Read More

13.4.2015 Pirkan Damit, koulutusta

Lauantaina 11.4.2015 kävimme Sirun kanssa Pirkan Dameissa starttaamassa Mäntän Seudun Nuuskut Ry:n joukkueessa. Harmittavasti emme saaneet joukkueeseen enää täydennystä sairaslomalla olevan Nitron tilalle, joten menimme sitten Jaanan ja Bimun kanssa kolmen koiran edestä. Sijoitus oli tästä johtuen aika häntäpäässä joukkuekisassa, …..

Read More

26.3.2015 tollerista flattiin

Kun nyt kerran aloitettiin pohdiskelu niin jatketaan. Vuonna 1999 menin ensimmäisen tollerini kanssa Mäntän Seudun Nuuskujen treeneihin Sassin kentälle, ketään tuntematta ja mistään mitään tietämättä. Tollerivuosina siellä tottui katselemaan niitä mustia tyyppejä, jotka kiisivät lujaa ja tekivät vain sen mitä …..

Read More

25.3.2015 yleistä pohdintaa (koira)harrastamisesta

Olen lueskellut paljon kaverin vinkkaamaa blogia ”koiran parhaaksi” . Paljon löydän yhtymäkohtia omiin ajatuksiin, vaikkakin piirit ovat toki pienemmät kuin kirjoittajalla. Oman jaksamisen kanssa saa olla tosi tarkkana. Äkkiä jakaa voimansa liian moneen osaan ja sitten huomaa, ettei enää saa …..

Read More

23.3.2015 Talvinome 2015 takana

Nyt pitäisi oikeastaan tehdä kovasti töitä, mutta aivot ja kroppa on vielä vkl:n rutistuksesta aika nollilla, joten pikku laiskottelu tekee ihan hyvää. Talvinomesta selvittiin (taaskin) kunnialla, vaikka aina ennen koetta tulee epätoivo koko homman onnistumisesta saatikka järkevyydestä. Etukäteistyötä tehdään kuukausia, …..

Read More

2.3.2015

Onnea eilen 1.3.2015 kokonaisen vuoden täyttäneille Muumi-pennuille! Päivitin Sirulle ja Nitrolle uudet pääkuvat Iloiset-galleriaan ja Sirulle myös omat koirat -sivulle. Seisomakuvat saavat vielä odottaa aikaa parempaa, ts. kummallakaan ei oikein ollut poseeraus hanskassa. Nitro alkaa olla oikein tyylikäs teini-ikäinen, Siru …..

Read More

19.2.2015

Nyt kun illat alkavat jo valostua, ajattelin ryhdistäytyä ja laittaa vähän mustia koekuosiin kevääksi. Siis hallinnan osalta, millekään muulle ei oikein vielä voi tehdä mitään. Eilen lähdin töistä vähän aiemmin, kun oli niin nätti ilma ja mentiin Riesan ja Sirun …..

Read More
1 10 11 12 13