
Fin Mva Fireheart Flame On ” Roope” 14.3.1998 – 1.6.2013
Roope oli ihan ensimmäinen oma koirani. Se opetti minulle paljon ja olisi varmasti taitavammissa käsissä pystynyt vaikka mihin. Roopella oli iso kapasiteetti harrastus- ja työkoirana, mutta se oli haastava ensimmäiseksi koiraksi. Roopen kanssa kolusin ensimmäiset toko- ja nomekokeet ja näyttelyssäkin käytiin. Roope sairastui puolen vuoden ikäisenä aivokalvontulehdukseen ja sai siihen lääkitystä puolitoista vuotta. Onneksi kasvattaja oli tukena koko ajan, siihen aikaan jo oikean diagnoosin saaminen saattoi olla työn ja tuskan takana. Roope eli kuitenkin vielä monta tervettä vuotta tuon sairastamisen jälkeen.
nome b ALO2, , toko AVO2, LTE 234 p. laukausvarma

Duck Tail’s Thurisaz av Sigil ”Turpo” 2.1.2001 – 26.7.2013
Turpo oli sitten taas ihan erilainen koira, paljon pehmeämpi, mutta myös tosi tasapainoinen luonteeltaan ja helpommin koulutettava. Tosin sen työmotivaatio ei ollut aina ihan sitä mitä Roopella. Tollerimaiseen tapaan saadut tehtävät suoritettiin jos ne nähtiiin tarpeelliseksi… Turpo oli kuitenkin siinä mielessä elämäni koira, että se opetti minulle paljon koirien kieltä ja sosiaalisia taitoja. Turpo ei haastanut riitaa kenenkään kanssa ja tuli kaikkien kanssa toimeen. Se myös vaistosi ihmisten mielialat tosi tarkasti. Turpo sairastui vanhemmiten kilpirauhasen vajaatoimintaan ja oli viimeiset vuotensa tyystin kuuro. Pappa nukutettiin kesällä 2013, koska sen yleiskunto alkoi laskea ja kylkeen ilmestyi kasvain, jota ei alettu enää tutkimaan.
nome b ALO3, näy ERI, toko ALO3, LTE 129 p. laukauskokematon

Biehkan Pikku Akka ”Akka”12.4.2007 – 4.4.2014
Akka tuli pitkän suunnittelun tuloksena. Jo pari vuotta olin miettinyt flattia nimenomaan nomekoiraksi. Tollerit, niin monipuolisia kuin ovatkin, eivät välttämättä ole sitä helpointa materiaalia, jos haluaa edetä metästyskokeissa… toki flateillakin on omat ongelmansa niinkuin varmasti kaikilla roduilla. Akka oli hyvin työintoinen, muttei niinkään kuuliainen nomekoira. Itse myös tein sen koulutuksessa aloitteijan virheitä, kun tuntui että koira osaa jo vaikka mitä, no ei se sitten oikeasti osannutkaan ja alkoi tehdä itsenäisiä ratkaisuja kokeissa, kun ohjaaja oli ihan pihalla. Sen kanssa etenin kuitenkin helposti avoimeen luokkaan asti. Akan paras ominaisuus oli ehdottomasti halu etsiä itsenäisesti riistaa. Akalla on yksi pentue, josta itselläni on Riesa. Valitettavasti Akka sai vatsalaukun kiertymän marraskuussa 2012, se selvisi täpärästi hengissä, mutta sitten alkoivat reistata munuaiset ja päätin nukuttaa Akan keväällä 2014, kun munuaisarvot eivät enää pysyneet kurissa ruokavaliolla.
nome b AVO3, näy ERI, LTE 186 p. laukausvarma
Akan luonnetestivideo 8.10.2011

Korven Akan Kirppa ”Likka” 17.4.2019 – 29.3.2020
Nukutettu märkäkohdun ja vatsakalvontulehduksen aiheuttaman myrkytystilan vuoksi. Maailman kiltein koira jonka menetys ei unohdu.

Korven Akan Ilonpilaaja ” Riesa” 2.6.2011-6.4.2022
Nukutettu nivelrikon ja spndyloosin aiheuttamien kipujen vuoksi. Riesa eli aktiivisen ja hyvän metsästyskoiran elämän ja kävi vielä lenkeillä muun lauman kanssa alkuvuoden. Kun liikkuminen alkoi olla vaivalloista ja kipulääkityskään ei tehonnut, oli aika päästää Riesa pois.
kyynärät 0/0, lonkat a/a, polvet 0/0, silmät ok
22.3.2017 poistettu hyvälaatuinen ihokasvain
nome b AVO3, wt ALO3
näy ERI
LTE 160 p. laukausvarma
2 x mejä AVO 1 47p
1 x mejä VOI 43P

Eräjätkän Erkki ”Erkki” 13.5.2015 – 16.12.2022
Nukutettu kyynärnivelen nivelrikon vuoksi.



Korven Akan Tuittu ”Siru” 1.3.2014 – 10.6.2025
nukutettu nivelrikon aiheuttamien kipujen ja hiipuvan yleiskunnon vuoksi.
silmät distichiasis 11/17, polvet 0/0, kyynärät 0/0, lonkat a/a, selkä SP1 (kuvattu n 7v iässä)
Kilpirauhasen vajaatoiminta todettu alkuvuodesta 2023
NOU1
NOME B VOI2
WT VOI1, vara-sert
LTE +189, laukausvarma
Näy KÄY Eh3
2015 Juniomestaruus 3. sija
2016 WT-tulokas Suomen Sileäkarvaiset Noutajat Ry
2017 Flattimestaruuden 4., Roksun Tuoppi (Finaalin nuorin koira)
2018 rodun WT-mestaruuden AVO-luokan paras koira
2018 Suomen joukkueessa 4. sija Euro Challenge -kilpailussa Englannissa
2019 Pietun Pysti Flattimestaruudessa
2020 Flattimestaruuden 5. sija
2021 Suomen 2-joukkueessa Pm-kokeessa Tanskassa, joukkueen sijoitus 4., A-kokeessa 4 noutoa (tulos Good (?)), Koe mitätöity riittämättömän lintumäärän vuoksi.
Tähän flattimestaruuden A-P Fontellin finaalin arvosteluun kiteytyy hyvin kaikki mikä tässä koirassa oli niin mahtavaa….
16.8.2020 Flattimestaruuden 5. sija
finaalin arvostelu: ”flatin sydämen omaava koira, joka tänään selviää hienosti itsenäisistä tehtävistä. Ohjaustehtävässä koiran hurjaa menohalua tarvitsee vielä hillitä.”