Kevät on käynnistynyt niin vauhdikkaasti että parempi tässä kohtaa listata vain oleellisimmat, kun osa on jo päässyt unohtumaankin. Nuoriso-osasto (Haukka -pentue) pärjäsi upeasti talvinomessa. Noki voitti vähän vasemmalla kädellä koko lauantain alokasluokan, ollen paras yli 30 koirakosta. Vasemmalla kädellä siksi että noutojutut ovat vain harrastus, Nokin päätyö tulee olemaan pelastuskoiran hommissa. Myös Mitta ja Ressu sijoittuivat mukavasti ja näin ollen heille kapsahti sitten vielä sunnuntaina joukkuekisan voitto! Ihan mahtavaa! Minni, Kössi ja Miina kävivät kokeilemassa avointa luokkaa vaihtelevin tuloksi. Kössä sijoittui hienosti kuudenneksi, Miinalla ja Minnillä meni enemmän opintoretken puolelle. Minni kompastui ohjaukseen jossa oli pienessä sektorissa lähellä markkeerauspaikat ja heittäjä ja ohjaus, mutta itse markkeeraus meni upeasti eikä haussakaan mitään vikaa ollut. Pikkuhiljaa hyvä tulee… Minni kokeili jo edellisvuonna alokasluokkaa hyvällä menestyksellä, joten sinne meno olisi ollut aika turhaa.

Maarit ja Noki, lauantain voittajat

Tarja, Maarit ja Hannaa tuurannut Sara, voittoisa joukkueemme
Virallinen koekausi alkaa käynnistyä. Minnin startit painottuvat loppukauteen, niin hauska kun olisi kevään wt-kokeisiin ollutkin päästä. Koska Minnillä on jo alo1, emme enä pääs alokasluokkaan. Tavoitteena onkin käydä vuoden viimeisissä wt-kokeissa kokeilemassa avointa luokkaa. B-kokeeseen päästään toivottavasti aiemmin, vaikka juoksut kyllä osuvat taas niin hankalasti että saas nähdä…
Viimeisin pentue on ollut ainakin vielä tähän saakka terve (kop kop), ei kutinoita eikä isompia luusto-ongelmia. Nokilla on todennäköisesti va1, mutta selkä täytyy kuvata vielä uudelleen, jotta siitä saa lausunnon. Muutoin Nokin selkä oli ok. Samalla tsekattiin 1-kyynärän tilanne ja se oli pysynyt ennallaan.
Minni pitäisi myös selkäkuvata, tämä jää varmaankin syksyyn. Tellun sp 2 on ollut ainakin vielä täysin oireeton, toivottavasti sellaisena pysyykin mahdollisimman kauan. Siru täytti 11v ja nyt siinä alkaa kyllä jo ikä ja kilometrit näkyä. Iloinen ja touhukas se on, mutta selkeästi väsyy lenkillä nopeammin.
Minnin kanssa on aloiteltu oikeastaan vasta nyt viimeisen kuukauden aikana enemmän treeniä rodunomaisiin lajeihin. Sille näyttää sopivan pitkäkestoiset treenit joissa tulee suht paljon passissa oloa, se osaa jo levätä kun ei ole sen oma vuoro ja keskittyy myös hyvin. Luulen että ylimääräinen höyryäminen jää itsestään pois kun koira keksii että odottamalla pääsee sitten kuitenkin tekemään. Sen kanssa on myös helppo harjoitella uusia asoita, kun ei ota mistään itseensä ja kaikki on kivaa.