Tellun virallinen koeura alkoi Kaustisten wt-kokeella 30.4.2022. Ensimmäinen rasti oli kuumottava parityö, jossa haettiin ristiin kaksi ykkösmarkkeerausta. Koira oli jo edellisenä päivänä kovin levoton, joka näin jälkeenpäin ajatellen johtui varmaan ihan liian vähästä liikuttamisesta ja tekemisestä… mutta aina ei työ- ym. muu elämä anna mahdollisuuksia optimoida koetta edeltävää aikaa koiran tarpeiden mukaan. Noudot itsessään oli helpot Tellulle, mutta otteet huolimattomat, josta johtuen pudotti damit ja meinasi vielä lähteä ilman lupaakin noutoon…. pari rasti vielä harjoiteltiin ja seuraava päivä vain katseltiin ja kuunneltiin kun muut teki. Tellu on kotioloissa melko lunki joten en osannut yhtään ajatella että se olisi noin levoton kokeessa, etenkin kun muutama epävirallinen startti on mennyt ihan kivasti. Onneksi aikaa on ja nyt kun asia on tiedossa sille ehtii hyvinkin tehdä jotain ennen seuraavaa koetta, joka on vasta joskus pentujen jälkeen.
Riki ja Nekku kaahailivat itsensä myös nollille, liikaa vauhtia ja liian vähän älliä oli viikonlopun teema muillakin.
Rusti kävi sunnuntaina luonnetestissä oikein itsensä näköisin tuloksin, +190 p. ja laukausvarma. Kakkosen hermot on harvinaista herkkua tänä päivänä!

Elli alkaa olla jo aika iso, vuorokausia takana 48 vrk ja vielä pitäisi pari viikkoa jaksaa. Liina ei ole ainakaan kuvissa vielä yhtä suuren näköinen, sillä on nyt 42 vrk. Toki se on isompi ja pidempirunkoinen kuin Elli. Liina tulee meille viikon päästä jotta se ehtii vähän asettua taloksi ennen omaa synnytystä. Ajattelin myös että ehtivät olla jonkun päivän Ellin kanssa yhtäaikaa ennen kuin kummallakaan on pentuja. Toivottavasti kaikki menee hyvin, melkoinen katras on kummallekin tulossa.

